keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Tomera typykkä!

Niin se vain aika rientää! Lillan on jo reilut viisi kuukautta ja on solahtanut oikein mukavasti meidän perheen arkeen. Sisäsiisteys on jo aivan hyvällä mallilla, harvoin se enää lirauttaa lattialle. Viimeksi tänä aamuna ehdin ensimmäisen kerran väliin kun se meinasi pyllistää suoraan olohuoneen matolle ja ehdimme ulos. Hitaasti mutta varmasti se oppii. Hihnakäyttäytymiseen ollaan keskitytty nyt oikein tosissaan ja onhan se välillä aika hermoja raastavaa pysähdellä hihnan kiristyessä kun toisella olisi niin pirusti virtaa ja menohaluja. Onneksi on kuitenkin paikkoja jossa sen voi päästää vapaaksi ja sehän kyllä viilettää menemään! Autot eivät kiinnosta niin paljon kuin aikasemmin, olen pyrkinyt ehdollistamaan sen siihen että se tulee minun luo ja saa palkan kun auton näkee. Aivan alussa sillä tuntui olevan kovasti paimennusviettiä nelipyöräisiin mutta onneksi on kavereita jotka osasivat minua ohjeistaa kitkemään tämän heti pois.



Meillä kun ei kovin paljon ihmisiä ja koiria liiku, on niiden kohtaaminen vähän jännää ja joskus pitää hyppiä hieman kahdella jalalla että näkee paremmin. Onneksi se ei ainakaan vielä ole alkanut haukkumaan ja tähän aijon puuttua kyllä välittömästi jos niin käy. Reino-parka, välistä se katsoo minua vähän kärsivän näköisenä kun moinen pikkukirppu terrorisoi meidän lenkkejä ja sekoilee mukana :) Aivan kuin ei olisi itse ollut samanlainen höperö ja vielä pahempikin!

Treenin alla on edelleen ollut vahva luoksetulo ja tätä se tarjoaa todella mielellään. Aina pyrin pitämään mukana jotain hyvää taskun pohjalla, mutta paras mitä voin Lillanille tarjota on taisteluleikki. Se suorastaan rakastaa sitä ja mikäs sen helpompi ja mukavampi palkkaustapa olisikaan. Käskyt istu ja maahan ovat edelleen hyvällä mallilla, vielä hetkittäin se saattaa ne sekoittaa keskenään mutta tämä nyt on ihan normaalia tässä vaiheessa. Kontaktin pysyminen perusasennossa on kivalla mallilla, jos se tipahtaa niin heti vain dramaattisesti oijoijoij ja kehu kun menee oikein. Seisomis-harkatkin aloitettiin, käskynä meillä on tähän halt. Selkeä, erilainen kuin muut ja ytimekäs. Yleensä treenaillaan aamu/iltaruualla ja pihalla monesti leikin lomassa otetaan nopeita istumisia ja maahanmenoja ja lopetetaan silloin kun koiralla on kaikista mukavinta.



Neiti on osoittanut olevansa hieman dominoiva luonne, mutta se tekee sen hyvin salakavalasti. Jos kyseessä olisi ensimmäinen koirani niin en ehkä sitä edes huomaisi. Se ikään kuin hivuttautuu ylemmäs, oli kyseessä sitten ihminen tai toinen koira. Se röyhkeästi änkeää toisen iholle vaikka esimerkiksi Sulokin kertoo hyvin voimakkaasti että lapa kuuseen. Lillan ei tästä hätkähdä vaan tunkee hitaasti mutta varmasti toisen iholle ja saattaa jopa nousta toisen niskan päälle. Missään vaiheessa se ei näytä hampaita eikä murise, ihan hiljaa vaan korvat takana tunkee kohteen luo. Ihmisille se tulee myös suoraan naamalle, iloisesti nuollen kasvot märiksi, mutta jossain vaiheessa se yrittää luikerrella niskan päälle, ihan kirjaimellisesti. Tänä aamuna kun lojuin vielä sängyssä se päätti kävellä tyynyn yli ja jäi seisomaan niin että kasvoni jäin sen vatsan alle. No ei seissyt kauan :) Tällaisia pieniä juttuja se tekee, mutta kun sen tiedostaa ja kylmän rauhallisesti siirtää hänet sivuun ja alemmas niin eiköhän se siitä. Joskus olen näyttänyt tarvittaessa hampaita joka on myöskin äärimmäisen tehokas keino ainakin tämän neitokaisen kanssa.



Kaiken kaikkiaan opetellaan tuntemaan toisemme ja haetaan sellaista yhteistä hyvää fiilistä. Haluan että ymmärrämme toisiamme ns. puolesta sanasta ja yritän käyttää paljon aikaa ja vaivaa siihen että opin ymmärtämään tätä minulle tyystin tuntematonta koirarotua ja tätä nimenomaista yksilöä. Haluan että meillä on vahva yhteinen perusta mille voimme rakentaa sitten jatkossa harrastuspohjan ja pyrin olemaan kiirehtimättä liikaa vaikka vaikeaa se on :D Näin rapean kolmen kuukauden tuttavuuden jälkeen voin todeta että ihana koira ja ihana rotu <3

tiistai 17. lokakuuta 2017

Kisaharjoituksia ja hallitreenejä

Nyt ovat taas alkaneet Raunon treenit jonne mukaan on päässyt pitkän tauon jälkeen Reino. Lähdin ihan sillä asenteella liikkeelle että mennään pitämään hauskaa ja katsomaan mihin kaikkeen Reino pystyy. Mukana kulkee luonnollisesti Lillan joka harjoittelee lähinnä hallilla häiriönsietoa ja rauhoittumista ja nehän ne vasta tärkeitä taitoja ovatkin. Ensimmäisellä treenikerralla Reinolla oli niin paljon nähtävää ja koettavaa että keskittyminen meinasi hieman herpaantua, kontaktiesteet kun ovat ihan mainioita tähystyspaikkoja. Ensimmäisellä kierroksella löytyi jo mukavasti vauhtia ja Raunolta sain kehuja oman asenteeni kehittymisestä. Nyt kun Reino lähtee ns. laukalle eli pistää isompaa vaihdetta silmään en enää panikoi vaan jatkan määrätietoisesti ohjaamista, jes!



Pikku-Lillan oli ihan innoissaan kun se ekaa kertaa pääsi Torkin halliin, joka puolella oli niin mahdottoman paljon nähtävää ja koettavaa! Kuvitelkaa kun jättimäinen halli on lohkottu kolmeen osaan ja joka osassa touhutaan niin näyttelytreenejä, agilityä kuin tokoakin, on siinä pienen koiran pää ihan solmussa! Hyvin pikkukoira malttaa kuitenkin keskittyä minuun ja rauhoittua vain olemaan. Reinoa en ole ottanut yhtäaikaa sen kanssa halliin jotta se ei opi siltä maailman ärsyttävintä tapaa haukkua kaikkea ja kaikkia. Aina kun isoveli treenaa, odottaa Lillan autossa ja toisinpäin ja tämä toimii hyvi.



Viime kerralla treeneissä koin Reinon kanssa mahtavia onnistumisen hetkiä ja tuntui aika ajoin että jestas, mehän tehdään oikeasti agilitya! Reino menee lujaa, tosin vähän sillä on vielä sellainen en hillitse itseäni-fiilis päällä, mutta pikkuhiljaa alan päästä kiinni siihen. Yritän antaa sen pitää sen vauhdin mutta samalla pyrin koko ajan vaikuttamaan siihen. Vielä meinaa käydä niin että itse olen liian kiireessä kun tämä ei ole meikälle ns. sitä tuttua Reinoa, mutta uskon että kun nyt talvi treenataan Raunon taitavassa opastuksessa niin hyvä siitä tulee. Saimme myös ihan mahtavan avun meidän keppiongelmaan. Reinohan etenkin kisoissa tahtoo laahustella niitä keppejä ja minulle on sanottu että anna sille tilaa ja vedätä menemään. Rauno puuttui tähän ja sanoi että sileällä ja hypyillä tuo vedättäminen sopii mainiosti, mutta kun tehtävä on hieman vaikeampi, ei Reino halua jäädä sinne yksin tekemään. Silloin pitää mennä viereen, asettaa vastakkainen käsi vähän siihen nenän eteen ja kannustaa menemään. Jestas, Reinolla oikein korvatkin ponnahtivat ylös ja vauhti kiihtyi! Se todellakin toimi! Treeneistä jäi tosi hyvä mieli, Reino keskittyi paljon paremmin kuin eka kerralla.


Nyt viime sunnuntaina hyppäsimme Lillanin kanssa Minnalle ja Sulolle kyytiin ja matka Ouluun alkoi. Kaksikko oli suuntaamassa aksakisoihin ja mikäs sen mukavampaa kuin lähteä kyydille. Ilma oli loistava, aurinko paistoi ja kuulas syysaamu otti meidät Oulussa vastaan. Oli niin ihanaa päästää koirat rallattelemaan vapaana Hiirosen mahtaville ulkoilureiteille ja pikkupimu kuunteli todella hienosti luoksetulokäskyjä. Ei puhettakaan että se olisi mennyt vieraita ihmisiä moikkailemaan, tosin koirien kohtaamisissa otin sen varmuuden vuoksi kiinni, ei ole kellekään kivaa jos vieras koira tulee häsläämään omien luo. Hallissa piika meinasi ensin vähän innostua haukkumaan, mutta hyvin pian se huomasi minun olevan kannattavampaa seuraa ja otti hienosti kontaktia. Katsoimme kisoja ja voi että miten terävänä pikkutypy tuijottikaan suoritusvuorossa olevia koiria, otti oppia selvästikin :) Otin pennulle häkin mukaan jotta se saisi harjoitella sielläkin oloa ja niinhän se oli mainiosti siellä ihan hiljaa <3 Vähän myös höpötettiin lämmittelyalueella, leikittiin, tehtiin paikalla oloa ja kierrettiin pari siivekettä ja se keskittyi hyvin.



Minna ja Sulo tekivät aivan upean viimeisen radan josta olisi tullut kevyesti voitto kotiin jos se yksi rima olisi vain pysynyt kannattimillaan! Sulo menee niin älyttömän lujaa ettei ole tosikaan ja selkeästi runsas tokoilu on tehnyt tälle parille hyvää. Pakka alkaa olla hienosti kasassa ja yhteistyötä on ilo katsoa <3

Kotimatkalla oli yksi hyvin tyytyväinen koira ja ohjaaja, iloinen kenneltyttö ja erittäin väsynyt pieni kelpie.

maanantai 2. lokakuuta 2017

Luonnetesti

Sunnuntaina koitti viimein odotettu ja paljon etukäteen jännittänyt päivä, silloin nimittäin herra harmaa eli Rymy osallistui luonnetestiin. Paikkana oli Pellon Rohkihalli ja tuomareina Jari Keinänen sekä Reijo Hynynen. Rymy oli hieman ihmeissään paikalle päästyämme, mutta rentoutui täysin pienen kävelylenkin jälkeen. Mukana oli myös Karo ja Kira jotka niin ikään testiin osallistuivat. Ehdimme katsomaan Minnan ja Sulonkin koitoksen ja meidän kaikkien iloiseksi yllätykseksi Sulo meni heittämällä läpi! Oltiin pelätty että testi kosahtaa viimeistään laukauksiin kun Sulo on tosi ääniherkkä mutta mitä vielä, poika porskutti homman läpi ja sai vielä rapeat 140 pistettäkin!

Tästä pienestä viisaasta pojasta kasvoi arvonsa tunteva aikuinen mies <3

Rymy joutui meistä seuraavana hommiin ja aloitettiinkin leikkimisellä. Se ei laisinkaan innostunut tuomarin sille tarjoamasta kapulasta ja he vaihtoivatkin pian tavalliseen leluun. Siitä se kiinnostui astetta enemmän, mutta alkoi leikkimään vasta minun kanssa. Rymyhän ei ole koskaan oikein perustanut moisesta puuhasta joten se käyttäytyi aivan odotusten mukaisesti. Seuraavana olikin kelkka, jota Rymy ensin kovin kummasteli. Se yritti ottaa vainua ja hetken tuumailtuaan se päätti vähän haukkua kun kelkka vain rymisteli kohti. Heti kun hökötys oli kohdalla se syöksyi nuuskimaan ja tutkimaan sitä ja lopuksi nenällä tökkäsi kyydissä ollut nukkea kasvoihin :) Tästä edettiin hyökkäykseen, eli olimme Rymmen kanssa "kävelyllä" kun tuomari hyökkäsi kohti. Rymy heilutti ensin häntää, alkoi sitten haukkua mutta koko ajan väistäen minun taakse. Se osoitti hieman puolustushalua, mutta päätti jättää homman lopulta mamman hartioille ja hyvä niin.




Tämän hässäkän jälkeen oli muistaakseni pimeä huone. Se lähti heti rohkeasti etenemään ja käytännöllisesti katsoen törmäsi meikäläiseen :) Ilme oli just sellainen että ai hei mamma, kiva että sieki oot täällä mutta voisitko nyt väistää kun mulla on tässä tehtävä kesken :D Ei siis ollut ongelmia senkään suhteen. Seuraava koitos olikin sitten hyökkäys niin että koira on seinässä kiinni ja omistaja piilossa. Rymy yritti kaikin keinoin viestittää tuomarille että hei, ei tapella, osoitti kyllä taas että ääntä lähtee, mutta loppuviimein kuitenkin väisti ja teki kaikkensa ettei olisi tarvinnut joutua ihmisen kanssa konfliktiin. Haalaria se säikähti (kukapa ei olisi!) mutta se palautui siitä samoin tein ja melkein käveli maassa lojuneen säikyttäjän päältä. Seuraavaksi selän takana rymisevä tynnyrikään ei sen mieltä juuri hetkauttanut, katsoi vain jaha, tuommonenkin vielä.

Laukauksia jännittin hieman, sillä Rymy ei ole koskaan niitä kuullut. Turhaan jännäsin sillä poika oli täysin lunki, katsoi vain että mistä suunnasta ampu tuli. Tästä veinkin koiran autoon ja lähdin jännittyneenä kuuntelemaan arvostelua ja pisteitä.



Moitteita ei tullut juuri lainkaan, koira käyttäytyi niin kuin tämän rodun edustajan kuuluukin ja mieltä lämmitti erityisesti +2 hermorakenteesta joka kertoo sen olevan tasapainoinen. Se on kuulemma harvinaista herkkua tänä päivänä <3 Loppuviimein Reijo tuumasi että pisteitä kertyi vaatimattomat 221 eli läpi meni että heilahti!! Ja olivat vielä sanoneet että tänään oli todella hyviä jämtejä <3 Niin siistiä ja upeaa! Oonhan sen aina tiennyt että Rymy on lunki ja suhtautuu järkevästi uusiin ja outoihin tilanteisiin, mutta kyllä tuo silti sykähdytti. Myös Kira läpäisi testin kirkkaasti, pisteitä sillekin kertyi upeat 206!

Voin kertoa että aika tyytyväinen joukko palasi Kainuunkylään viime lauantaina ;)


lauantai 30. syyskuuta 2017

Pieni agiliitäjä

Käytiin eilen lenkin jälkeen vähän hömppäilemässä kentällä ja kun sattui pikkuvelikin olemaan mukana kameramiehenä, pitihän sitä hieman kuvailla. Päästettiin pikkukelpie vähän "aksaamaan" ja voi kuinka Lillan rakastaa putkia, se menisi niitä ihan koko ajan jos lupa vain olisi! Päästin sen pari kertaa tekemään putken, tehtiin muutama takaakierto ja paukuteltiin keinua. Neidillä olisi ollut halua tehdä paaaaljon enemmän, mutta koska se on vielä niin pieni, joutui se tyytymään tällä kertaa tähän.







On se sitten kyllä ihana pieni tyyppi, parempaa en olisi voinut toivoa! Tärkeää on nyt että en ahnehdi liikaa (vaikeaa se tosin on!) ja annan sille aikaa olla vauva. Tosi vaikea löytää se tasapaino kuinka paljon tekee ja mitäkin, mutta uskon että hyvä ohjenuora on jättää kaikki tekeminen siihen kun se vielä itse haluaisi jatkaa. Kaiken pitää olla superkivaa eikä se saa tuntua työltä missään vaiheessa.

Sisäsiisteyskin alkaa olla jo ihan kivassa vaihessa, vahinkoja tapahtuu enää harvoin. Kissojen kanssa aletaan olla hyvää pataa, Irma on kouluttanut Lillanista kissaa kunnioittavan toverin. Se on ihan loistava kuinka se osaa olla pennun kanssa rauhallinen ja jos ylilyöntejä tapahtuu, se ihan tyyneesti läppää käpälällä ja sitten taas rauhoittuu. Kun pentu osaa olla kunnolla, se puskee ja kiehnää sitä ja selkeästi osoittaa haluavansa olla kaveri <3

Kaiken kaikkiaan arki alkaa olla helpompaa kun meillä kaikilla on jo selkeät rutiinit miten toimitaan, niin ihmisillä kuin eläimilläkin.

tiistai 26. syyskuuta 2017

Maailman ihanin kelpie!

Äääk, minun pieni kelpievauva alkaa olla jo iso tyttö! Tai no, iso ja iso, mutta tuntuu että se venyy ja vanuu koko ajan ja sen kun kaunistuu! Miten hauskaa sen kanssa onkaan touhuta, toinen on niin intopiukeana aivan sama mitä tehdään. Tänä aamuna osattiin mennä maahan jo pelkästä suullisesta käskystä, se oikein läsähtää alas ja on niin pätevänä ettei tosikaan :D

Eilen päästiin harjoittelemaan taas hieman häiriötä kun minun treeniläisten kanssa juteltiin kentän laidalla. Mikäs sen parempaa kun ottaa Lillan hihnaan ja palkata sitä kontaktista ja rauhoittumisesta. Viimein se taas tajusi että toisten koirien luo on ihan turha tempoa ja että on paljon järkevämpää vain hengata mamman kanssa.




Ennen kuin muu porukka tuli kentälle, leikittiin Lillanin kanssa sen suosikkilelulla (kiitos Levin Lemmikkitarvike!) ja tehtiin muutaman kerran suora putki ja pari siivekkeen kiertoa. Otettiin myös hieman paikalla oloa ja leluun syöksymistä. Muutoin se sai juosta irti ja leikkiä sillä välin kun laitoin ryhmälle rataa.

Kotonakin se osaa olla jo aivan asiallisesti, eli ei ihan koko ajan ole Reino-paran kimpussa. Sen uusi suosikkiharrastus on myös saunominen, joka kerta se haluaa kiivetä lauteille kaveriksi ja siinä se makoilee aivan tyyneenä kun heitetään löylyä, hassu koira. Pesukaan ei tunnu tuottavan paineita, Joni sanoi sen plumpsahtaneen ojaan eilen ja näin ollen pikku rapariitta joutui suihkutettavaksi. Oli kuulemma jopa vaikuttanut aivan nauttivan lämpimästä suihkuttelusta.

Pitää muistaa aina päivitellä tällaisia lyhyempiäkin kuulumisia, pysyy treenipäiväkirja ajan tasalla ja voi että näitä on niin kiva lukea sitten myöhemmin!

perjantai 22. syyskuuta 2017

Pieni kenguru loikkaa

Täytyypä vallan sanoa että on tämä pentuarki vienyt minusta mehut ihan kunnnolla! Ihan hurjan raskasta on ollut hoitaa koko lauma, käydä töissä ja pitää kotikin kuosissa. Onneksi kuitenkin ne hetket kun kaikki ovat tyytyväisiä ja onnellisia korvaavat kaiken sen työmäärän mitä on tehnyt. Tässä on haettu uusia rutiineja ja nyt on parin viikon aikana vakiintunut hyvä käytäntö. Aamuisin herään vähän jälkeen seitsemän, ruokin ja pissatan Lillanin ja lähden isojen poikien kanssa lenkille. Tämän jälkeen ehdin touhuta hieman pennun kanssa, syödä, siivota paikkoja ja valmistautua työmaalle. Yhdeksästä seitsemään meneekin sitten töissä/työmatkoilla ja kotiin tultuani lähden heti Lillanin kanssa lenkkeilemään ja treenailemaan. Illalla vielä sapuskat kaikille niin näin on koko lauma hoidettu.



Lillan on ollut aivan ihana pentu, todella rohkea ja järkevä. Tähän mennessä ollaan harjoiteltu käskyistä istu jo suhteellisen varmaksi. Se istuu käskystä nopeasti, osaa pysyä paikallaan ja kestän liikkua siitä reilusti poispäin. Vapautuskäsky on myös opittu erittäin tehokkaasti, sehän tarkoittaa kaikkea hauskaa! Maahanmeno on koko ajan työn alla, avustan vielä kädellä niin kauan että on varmaa ettei se tarjoa ns. lonkka-asentoa. Jos se sen tekee, korjaan ja palkkaan vasta sitten. Tässäkin se osaa pysyä jo paikallaan hienosti. Perusasentokin tulee pikkuhiljaa, sitä tehdään vähän väliä lenkkien yhteydessä. Kovasti me myös leikitään, se on ihan kaikista parasta Lillanin mielestä! Taistelutahtoa löytyy valtavasti ja irrotuskäsky onnistuu myös hyvin. Olen heti alusta opettanut sen syöksymään "kuolleeseen" leluun ja voi vitsi on niin hauska katsoa kun pieni kelpieneiti istua tönöttää jännittyneenä ja odottaa lupaa hyökätä lelulle. Aika kivasti kestää jo viedä lelu kauemmas ja se malttaa odottaa ennenkuin lupa heltiää.



Tarjoamisen kautta on tehty myös putkia, ne ovat pikkutyypin mielestä hauskoja juttuja! Kaikista kivointa on päästä jahtamaan nenän edestä lentävää lelua kun tulee putkesta ulos ja saada vielä kovasti kehuja tästä. Keinua ollaan paukuteltu ja ensijännityksen jälkeen se ei välitä mitään vieressä paukkuvasta laudasta vaan leikkii täysillä tai syö herkkuja. Kovasti on panostettu myös siihen että kaikkien koirien luo ei mennä ja jos mennäänkin niin vain ja ainoastaan luvan ja rauhoittumisen kautta. Sillä on kuitenkin yksi ystävä ylitse muiden, Minnan bordercollie uros Sulo <3 Nämä kaksi ovat vain jotain niin ihanaa yhdessä! Leikit menevät yksiin ja Sulo osaa tarvittaessa komentaa ja opastaa miten aikuisen koirann kanssa käyttäydytään. Sulon kanssa on myös hyvä harjoitella häiriössä toimimista, esimerkiksi lenkillä jos Minna kutsuu Suloa niin Lillan ei sinne enää mene vaan tulee minun luokseni. Se pystyy aika hyvin jo keskittymään ihan meidän omiin juttuihimme jos toiset treenailevat vieressä, olen siitä kyllä tosi tyytyväinen.

Remmilenkitkin menevät jo aika kivasti, neiti ei juurikaan enää riehaannu taluttimessa ja osaa hakeutua tien vasempaan reunaan. Saalisvietti sillä on kyllä kova, voitte varmaan kuvitella kuinka raskas lenkki oli kun västäräkki päätti hyppiä meidä edessä koko saakelin matkan!?



Jos jotain negatiivista pitää sanoa, niin tämä topakka tapaus yrittää kovasti komentaa äänellä joka ei muuten ole kovin korvia hivelevä :D Ensin yritin olla vain huomioimatta mutta tärykalvot eivät kestäneet sitä rikkoutumatta joten kokeiltiin hieman järeämpiä keinoja. Kun kielsin sitä, se vain lällätteli, juoksi kaueammas ja jatkoi haukkua. Kerran sitä kunnolla komensin, otin niskasta ja annoin pienen läpsyn takapuolelle niin johan loppui. Nyt se ottaa onkeensa jo murahduksesta ja heittää pois moiset höpötykset.  Aika kovaluontoinen tämä on ja hyvä niin. Kasvattaja osasi valita kyllä juuri oikeanlaisen pennun minulle. Sopivasti temperamenttia ja kovuutta sopii minun tyyliin tosi hyvin. En ehkä olisi selvinnyt kovin ohjaajapehmeän koiran kanssa.



Vaikka me touhutaan kaikkea tokoon ja agilityyn valmistavaa, se ei toki tarkoita että se tehdään tosissaan ja ryppyotsaisena. Ihan vain leikin kautta, vähän kertaansa ja niin että koiralla on koko ajan hauskaa. Pennun pitää kuitenkin saada olla pentu ja mukavinta onkin katsoa kun tämä kenguru hyppelee pitkin metsiä ja telmii koirakaverin kera!


lauantai 2. syyskuuta 2017

Kuinka selätimme pujotteluprobleeman

Kätkän ja minun kompastuskivi on ollut pitkään pujottelu. Milloin se ei hae kepeille, milloin se laahustaa, joskus se haukkuu ja laittaa silmät kiinni ja mitä vielä. Ajattelin tehdä ihan oman postauksen siitä miten tämä asia on saatu (toivottavasti!) viimein kuntoon.



Kun aloimme harjoitella keppejä, lähdin opettamaan sitä perinteisellä nenästä viennillä kun en muutakaan osannut tai paremmasta tiennyt. Tämä on ihan ok menetelmä mutta Kätkälle se ei sopinut. Koirasta tuli kättä tuijottava, näykkivä ja haukkuva joka ei edennyt lainkaan. Muutoshan moiselle käytökselle piti saada ja aloimme harjoitella ohjuriverkoilla joka sinänsä oli ihan toimiva idea jos sen olisi tehnyt oikein. Tein niin että päästin sen vain tekemään keppejä edelleen silti ohjaten kädellä (oi miksi?!) ilman etupalkkaa ja aina kun verkkoja vähennettiin Kätkä rupesikin etenemisen sijasta tuijottamaan minua.








Viime kesänä Minna ohjeisti meitä käyttämään tavallisia ohjureita. Väitin kivenkovaan ettei se onnistu kun Kätkä joko hyppää ne yli tai menee alta. Tässä tultiinkin siihen että herranjestas, ne ohjurit pitää OPETTAA sille koiralle, eli ensimmäisillä kerroilla laitettiin etupalkka ja ohjattiin koiraa hihnan avulla jotta se ei päässyt tekemään virhettä. Jo muutaman kerran jälkeen Kätkä huomasi että ahaa, tästä pitääkin pujotella. Aluksi se kiskoi hihnaa ja saattoi jopa pysähtyä että mitä hemmettiä hältä oikein tahdotaan. Tässä tilanteessa vain annoin papparaisen miettiä ja hoksata jutun jujun. Kun homma sujui hihnalla, löysäsin remmin pois ja annoin koiran pujotella niin että itse olin vuoroin kummallakin puolella keppejä.


                                  


Kun Kätkällä alkoi olla hyvä vauhti ja varma rytmi, uskalsin ottaa muutaman ohjurin välistä pois. Lopuksi se teki ne hienosti ilman yhtään ohjuria. Tällä tavalla me pääsimme irti siitä ohjaajan tuijottelusta, haukkumisesta ja hitaasta menosta.




Edelleenkin käytän ohjureita säännöllisesti. Etenkin jos harjoittelemme vaikeampia sisäänmenokulmia tai esimerkiksi sitä että voin edistää, irrota tai tehdä vaikkapa takaaleikkausen.



Kisoissakin kepit ovat alkaneet edistyä mutta ihan vielä ei harjoitusten tasolla olla. Tähän ollaan myös paneuduttu nyt oikein ajan kanssa, sillä selkeästi Kätkä ottaa häiriötä kisatilanteesta ja yleisöstä ja se heikentää sen suoritusta silmin nähden. Nyt vain lavastamaan kisatilanteita ja epistelemään niin kyllä se siitä!